Oikeusapu Rikosasiassa
Valituksessaan hovioikeudelle A vaati ensisijaisesti, että oikeusapu myönnetään myös siltä osin kuin vakuutusyhtiö oli ilmoittanut kuittaavansa suorittamastaan korvauksesta maksamattomat vakuutusmaksut 646,84 euroa. Toissijaisesti A vaati, että oikeusapu myönnetään koskemaan rajoituksetta koko asiaa.
Oikeusavusta annetun valtioneuvoston asetuksen (388/2002, oikeusapuasetus) 21 §:n mukaan oikeusapu voidaan oikeusapupäätöksessä rajata määrättyihin toimenpiteisiin ja määrättyyn tuntimäärään, jos se on perusteltua ottaen huomioon asian laatu ja merkitys, riidan kohteen arvo sekä olosuhteet kokonaisuudessaan. oikeusapu Espoo
Oikeusapulain 23 §:n 1 momentin mukaan ulkomailla käsiteltävissä asioissa oikeusapu kattaa yleisen oikeudellisen neuvonnan. Pykälän 2 momentin mukaan oikeusministeriö voi erityisen painavista syistä myöntää 1 momentissa tarkoitettua laajemman oikeusavun ulkomailla käsiteltävään asiaan.
Rovaniemen Oikeusaputoimisto
Oikeusapulain 5 §:n 1 momentin mukaan oikeusapuun kuuluvat ne oikeusavustajan toimenpiteet, jotka asiassa ovat tarpeen huomioon ottaen asian laatu ja merkitys, riidan kohteen arvo ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Oikeusapu voidaan rajata koskemaan määrättyjä toimenpiteitä. Oikeusapulain 5 §:n 2 momentin mukaan oikeusapu kattaa avustajan toimenpiteet enintään 80 tunnilta. Asiaa käsittelevä tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että oikeusavun antamista jatketaan.
A ei ole vangittuna ollessaan pyytänyt puolustajan määräämistä, mihin hänellä pakkokeinolain 2 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla olisi ollut oikeus. Asiaa toistuvasti kysyttäessä hän on joka kerralla ilmoittanut, ettei halunnut avustajaa. Oikeudellisen avun tarvetta hakemuksen jättämistä edeltäneen vangitsemisvaiheen osalta ei siten ole ollut. A:n hakemuksessa oikeusavun tarvetta onkin perusteltu lähinnä mahdollisen loppulausunnon tarpeella sekä tarpeella varautua uudelleen vangitsemiseen. Niin ikään on viitattu siihen, että avustaja voisi hankkia näyttöä. Oikeusaputoimisto on asian ratkaistessaan katsonut, ettei ollut selvitetty hakijan tarvitsevan oikeusapua tuossa vaiheessa. Loppulausunnon antaminen tai uudelleen vangitseminen ei olekaan sittemmin tullut ajankohtaiseksi. Asiassa ei myöskään ole ilmennyt sellaista, minkä vuoksi mahdollisen lisätutkintaa koskevan aloitteen tekemiseksi syyttäjälle olisi avustajan määräämiseen tuolloin ollut tarvetta. Näin ollen katson, ettei asiassa ole perusteita muuttaa ratkaisua, jolla oikeusapu on esitutkintavaiheessa evätty, ja jätän siis hovioikeuden päätöksen voimaan.
Oikeusavustaja
Oikeusapulaissa on muut kuin tuomioistuimessa käsiteltävät asiat asetettu eräissä suhteissa toiseen asemaan kuin tuomioistuinasiat. Oikeusapulain 8 §:n mukaan vain tuomioistuinasioissa voidaan avustajaksi määrätä yksityinen avustaja. Oikeusapulain 13 §:n 3 momentin mukaan hallintotuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa myönnetty oikeusapu ei käsitä aikaisemmassa hallintomenettelyssä eikä hallintolainkäyttölain 1 §:n 2 momentissa tarkoitetussa lainkäyttöviranomaisessa suoritettuja toimenpiteitä eikä vakuutusoikeudessa myönnetty oikeusapu sitä edeltäneen käsittelyn toimenpiteitä.
Korkein oikeus toteaa, ettei oikeusapulain 5 §:ään sisälly valtuutusta antaa asetuksella tarkempia määräyksiä säännöksen soveltamisesta. Edellä kohdassa 6 mainitut oikeusapulain säännökset, joiden perusteella oikeusapuasetus on annettu, eivät myöskään sisällä valtuutusta säätää asetuksella mahdollisuudesta rajata oikeusapu oikeusaputoimiston päätöksellä aikaperusteisesti alle 80 tunnin. Kyse ei myöskään ole oikeusapulain 29 §:ssä tarkoitetuista lain täytäntöönpanoon liittyvistä määräyksistä. Pykälää koskevissa esitöissä on todettu, että säännöksen sisältämää yleistä asetuksenantovaltuutusta tulisi tulkita suppeasti (HE 82/2001 vp s. 119). Oikeusapuasetuksen 21 §:ssä säädetty mahdollisuus rajata oikeusapu myös määrättyyn tuntimäärään ei siten perustu laissa olevaan valtuutukseen. Tämän vuoksi oikeusapuasetuksen 21 §:n edellä todettu säännös on ristiriidassa perustuslain kanssa eikä pykälää sen vuoksi perustuslain 107 §:n mukaan saa näiltä osin soveltaa. Näin ollen kysymys oikeusaputoimiston oikeudesta tuomioistuinasiassa rajoittaa oikeusapupäätöksessä myönnettävää oikeusapua alle 80 tunnin tuntimäärään on ratkaistava oikeusapulain 5 §:n perusteella.
Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella ilmaisen puheajan luovutusta vanhalle asiakkaalle uuden asiakkaan hankintapalkkiona ei voitu pitää palvelun ottamisena omaan käyttöön vaan myyntiin rinnastettavana tilanteena, jossa ilmainen puheaika luovutettiin vanhalle asiakkaalle vastikkeena uuden asiakkaan hankkimisesta muodostuvasta palvelusuorituksesta. Koska ilmaisen puheajan luovutuksessa oli näin ollen kysymys vaihdon luonteisesta suorituksesta, A Oy:n oli, kun kysymys ei ollut arvonlisäverolain 25 §:ssä tarkoitetusta tavaranäytteestä tai tavanomaisesta mainoslahjasta eikä lain 78 §:ssä tarkoitetusta myynnin oikaisuerästä, suoritettava arvonlisäveroa ilmaisen puheajan luovutuksesta arvonlisäverolain palvelun myyntiä koskevien säännösten mukaan
Pirkanmaan Oikeusaputoimisto
Asiassa on kysymys ensiksi siitä, onko A:lla ollut oikeusapulain 1 §:n mukaan oikeusavun yleisenä edellytyksenä oleva asiantuntevan avun tarve. Jos tähän kysymykseen vastataan kieltävästi, kysymys on siitä, onko edellytykset lakkauttaa A:lle myönnetty oikeusapu ja mistä alkaen sekä onko hänelle määrätyllä avustajalla oikeus palkkioon ennen oikeusavun lakkauttamispäätöstä suorittamistaan toimenpiteistä.
Suunniteltu myynninedistämiskampanja. A Oy on suunnitellut aloittavansa uuden markkinointikampanjan tarkoituksenaan yhtiön liittymäsopimusten lisääminen. Tähän myynninedistämiskampanjaan kuuluu, että A Oy:n yksityisasiakkaat saavat 200 markalla ilmaista puheaikaa jokaisesta yhtiölle tuomastaan uudesta liittymäasiakkaasta. Ilmaisen puheajan saamisen edellytyksenä on, että sen saajalla on A Oy:n liittymä. Muutoin ilmaisen puheajan hyödyntäminen ei ole mahdollista. Ilmaisen puheajan saa, jos uuden asiakkaan liittymä on auki vielä yhden kuukauden jälkeen. Ilmaista puheaikaa ei hyvitetä asiakkaalle rahana tai muuna etuutena kuin puheaikana. Ilmaisella puheajalla ei ole vaikutusta kiinteisiin liittymämaksuihin eikä palveluveloituksiin, kuten numerotiedustelusta tai ulkomaanpuheluista veloitettaviin korvauksiin. Lisäksi asiakkaalle asetetaan mahdollisesti jokin aikaraja, johon mennessä ilmainen puheaika on käytettävä. Jos ilmainen puheaika ylittää laskutuskauden aikana soitetuista puheluista aiheutuvan veloituksen, ylijäävä määrä voidaan käyttää seuraavina kuukausina.
Oikeusapulain 5 §:n yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee (HE 82/2001 vp s. 81 ja 82), että oikeusavun rajaus määrättyihin toimenpiteisiin voidaan tehdä jo oikeusapupäätöksessä, jos asian hoitamisen edellyttämät tarpeelliset toimenpiteet ovat jo tuossa vaiheessa tiedossa. Asian laadusta ja hakijan yksilöllisistä ominaisuuksista riippuen oikeusapu voidaan rajata esimerkiksi vain neuvontaan tai tarpeellisten asiakirjojen laadintaan, jos hakija kykenee muutoin hoitamaan asiaansa itse tuomioistuimessa. Sen sijaan yksittäisten toimenpiteiden ja niihin käytetyn tuntimäärän tarpeellisuuden arvioi jälkikäteen tuomioistuin, mikäli ne pysyvät 5 §:n 2 momentin mukaisen 80 tunnin enimmäismäärän puitteissa. Sama lähtökohta ilmenee selkeästi myös yksityisen avustajan palkkiota ja kulukorvausta säätelevästä lain 17 §:stä ja sen yksityiskohtaisista perusteluista (HE 82/2001 vp s. 102 ja HE 103/2008 vp s. 6). Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei oikeusaputoimisto voi oikeusapulain 5 §:n nojalla rajata oikeusapua määrättyyn tuntimäärään.
Kainuun Oikeusaputoimisto
Hovioikeuden päätöstä muutetaan. Oikeusaputoimiston A:lle myöntämä oikeusapu ja oikeustieteen kandidaatti K:n avustajanmääräys jäävät voimaan. Mainituilla perusteilla hovioikeus muutti oikeusaputoimiston päätöstä siten, että oikeusapu kattoi avustajan toimenpiteet enintään 80 tunnilta.
Oikeusaputoimisto myönsi A:lle oikeusapua oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuuteen ja määräsi hänelle avustajan. Sen sijaan se hylkäsi pyynnön oikeusavun saamisesta vakuutusyhtiön kuittaamaan määrään. Oikeusapupäätöksen perusteluissa todettiin, että kysymyksessä olevassa tapauksessa oikeusturvaetuus ei ollut asian kattava ja oikeusapu olisi voitu myöntää koko asiaan. Esitetty hakemus oli kuitenkin oikeusapulain 3 §:n 3 momentin sanamuodon vastainen, eikä oikeusapua voitu hakemuksen mukaisesti myöntää.
Päijät-Hämeen Oikeusaputoimisto
A:n tekemän ratkaisupyynnön perusteella asia on siirtynyt hovioikeuden tutkittavaksi. Hovioikeus on katsonut päätöksessään, ettei oikeusaputoimisto voi tuomioistuinasiassa rajoittaa myönnettävän oikeusavun määrää alle 80 tunnin. Hovioikeus on muuttanut oikeusaputoimiston päätöstä siten, että oikeusapu kattaa avustajan toimenpiteet enintään 80 tunnilta.
Oikeusavun piiriin kuuluvista avustajan toimenpiteistä säädetään oikeusapulain 5 §:ssä. Pykälän mukaan oikeusapu voidaan rajata oikeusaputoimiston päätöksellä koskemaan vain määrättyjä toimenpiteitä. Säännöksessä tai muuallakaan oikeusapulaissa ei ole määräyksiä siitä, että oikeusaputoimisto voisi rajata oikeusavun myös määrättyyn tuntimäärään, joka alittaa oikeusapulain 5 §:n 2 momentissa mainitut 80 tuntia. Sen sijaan oikeusapuasetuksen 21 §:n mukaan oikeusapu voidaan oikeusapupäätöksessä säännöksessä mainituin edellytyksin rajata määrättyyn tuntimäärään.
Lain esitöistä (HE 82/2001 vp s. 98 – 99) ilmenee tarkoituksena olevan, että oikeusapu tulisi pääsääntöisesti hakea – paitsi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa – joka tapauksessa viimeistään silloin, kun pääasia on käsiteltävänä siinä oikeusasteessa, jossa aiheutuneista kustannuksista on kysymys. Oikeusapua pitäisi siten hakea ennen kuin asian käsittely mainitussa oikeusasteessa on päättynyt ja pääasia ratkaistu. Rajoitusta mahdollisuuteen myöntää oikeusapua taannehtivasti muutoksenhakuvaiheessa on perusteltu sillä, että jo lähtökohtaisesti on perusteltua edellyttää, että oikeusapua haetaan viivytyksettä, kun siihen on mahdollisuus. Tarvetta hakea oikeusapua vasta muutoksenhakuvaiheessa koskemaan alemmassa asteessa aiheutuneita kuluja ei esitöiden mukaan yleensä pitäisi edes olla, koska hakija ei ole alemmassa asteessa itsekään pitänyt oikeusavun hakemista tarpeellisena ja on kyennyt selviytymään asiansa käsittelystä alemmassa asteessa ilman oikeusapua. Oikeusasteet ylittävä taannehtivuus soveltuu myös huonosti yleiseen oikeudenkäyntijärjestykseen, koska haettaessa oikeusapua vasta muutoksenhakuvaiheessa koskemaan myös alempia oikeusasteita joudutaan asianmukaisesti jo tehtyjä kuluratkaisuja arvioimaan uudelleen. Oikeudenkäyntikuluratkaisun luonteeseen ja instanssijärjestykseen parhaiten sopivaa olisi se, että oikeudenkäynteihin liittyvät kysymykset pyrittäisiin keskitetysti ratkaisemaan siinä oikeusasteessa, jossa ne ovat syntyneet, ja viimeistään pääasiaratkaisun yhteydessä.
Pohjois- Karjalan Oikeusaputoimisto
Edellä kerrottu säännös mahdollisti oikeusavun rajaamisen tiettyihin toimenpiteisiin kuten neuvontaan ja tarpeellisten asiakirjojen laadintaan. Sen sijaan tuntimääräisen rajoittamisen osalta säännös oli tulkinnanvarainen. Maininta, että oikeusapu kattaa avustajan toimenpiteet enintään 80 tunnilta, voisi tarkoittaa myös sitä, että oikeusaputoimisto harkintansa mukaan myöntää vähäisemmänkin määrän tunteja. Toisaalta säännöstä voitiin tulkita siten, että oikeusapua myönnetään aina enintään 80 tuntia, minkä jälkeen oikeusapua voidaan tarvittaessa jatkaa.
Saman lain 13 §:n 1 momentin mukaan oikeusapu voidaan myöntää hakemuspäivästä lukien tai, jos edellytykset siihen ovat olemassa, myös taannehtivasti koskemaan asiassa jo suoritettuja toimenpiteitä. Oikeusapua ja avustajan määräämistä voidaan hakea jo esitutkinnan aikana, ja se voidaan myöntää edellytysten täyttyessä. Pääsääntöisesti hakemus olisi tehtävä heti, kun oikeusavun tarve on tullut ajankohtaiseksi.
Iisalmen oikeusaputoimistolle ratkaisupyynnön, jossa hän vaati ensisijaisesti, että oikeusapu myönnetään kattamaan tarpeelliset toimenpiteet siihen saakka, kunnes Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päättänyt, ottaako se asian käsiteltäväkseen, ja että toimenpiteiden enimmäistuntimääräksi vahvistetaan 80 tuntia. Toissijaisesti hän vaati, että myönnetty enimmäistuntimäärä korotetaan 40 tunniksi tai muuksi tuomioistuimen tarpeelliseksi arvioimaksi määräksi. A:n mukaan hänen tarpeeseensa saada asianajoapua vaikutti se, ettei hän osaa suomea eikä hän ole saanut muunkielisiä käännöksiä itseään koskevista tuomioistuinten ratkaisuista.